Hiipivätkö hoitokäytäntöjen kansainväliset erot meillekin?

Vuoden 2013 lopulla toteutuvan uuden vapaata liikkuvuutta korostavan EU-potilasdirektiivin johdosta Suomen on laadittava lista tarjoamastaan terveyspalveluvalikoimasta. Koska sovellus viedään koskemaan Suomen koko julkista terveydenhuoltoa, on vaarana että se alkaa, kuin varkain, rajoittaa terveyspalvelujamme tavalla jota emme toivo tai pahimmillaan emme edes tiedosta tapahtuvan. Tämän esityksen tarkoituksena on tukea yhteistä päätöksentekoa tunnistamalla ja nostamalla päivänvaloon mahdollisia hiipiviä haamuja kansainvälisten kokemusten pohjalta.

Suomen terveydenhuolto on kansainvälisissä vertailuissa osoittautunut toistuvasti hyvin tuottavaksi; olemme siten hieman paremmassa lähtöasemassa useimpiin länsimaihin nähden. Kehittyvä teknologia avaa kuitenkin yhä laajempia hoitomahdollisuuksia ajaen siten terveydenhuoltokustannuksia tasaisesti ylöspäin. Nykyiseen ja keskipitkän tulevaisuudenkin hoitoihin meillä on varaa; käytännössä priorisointi koskee kauemman tulevaisuuden teknologioita, mihin meidän on valmistauduttava nyt.

Ilmiö ja ongelmat ovat globaalit, minkä johdosta haemme kokemuksia ja ratkaisumalleja myös ulkomailta —Euroopan ohella erityisesti Yhdysvalloista. USA:n ja Euroopan terveydenhuoltojärjestelmien välillä on kuitenkin kaksi merkittävää ja pysyvää eroavaisuutta, jotka ovat tärkeitä tiedostaa: 1. Toisin kuin Euroopassa, USAssa kaikki hoito joka on vähänkin parempaa kuin aiempi hoito, on kustannuksiin katsomatta päästettävä markkinoille. 2. Toisin kuin Euroopassa, Yhdysvalloissa terveys ja sairaanhoito eivät kuulu ihmisen perustuslaillisiin oikeuksiin.

Priorisointeja varten on eri maissa perustettu komiteoita, ja ne ovat yleensä onnistuneet mainiosti tehtävässään. Mutta syntyneillä politiikkasuosituksilla ei ole ollut vaikutusta toteutukseen. Vastoin yksimielisiä suosituksia, yhteisö ei ole myöskään päässyt osallistumaan prosessiin tutkituissa maissa. Koska priorisoinnissa on kyse sosiaalisesta sopimuksesta väestön kanssa, tulisi päätöksenteon olla ennalta arvattavaa, läpinäkyvää ja osallistavaa; tässä ei siis ole onnistuttu.

Sekä tutkimukset että asiantuntijakyselyt viittaavat vahvasti siihen, että puhtaasti talouden pohjalta tapahtuva priorisointi johtaa lisääntyvään eriarvoisuuteen usein eri mekanismein. Myös uusi EU:n potilasdirektiivi saattaa toimia samansuuntaisesti: vuonna 2010 tuloverotuksessa olevasta väestöstämme 37% tienasi alle 15 000 €/vuosi, ja koska potilas saa ulkomailla tapahtuneen hoitonsa matka- ja kulukorvauksen vasta jälkikäteen, saattaa jopa kolmannes väestöstämme jäädä valinnanvapauden ulkopuolelle. Lisäksi pirstaleisuus katkaisee hoitoketjun, mikä nostaa kokonaiskustannuksia ja heikentää potilaan saamaa kokonaishoitoa.

Viimeisenä nostetaan esiin potilastietojärjestelmät, jotka on rakennettu jollakin arvomaailmalla. USAn johtavat potilastietojärjestelmät ovat alkujaan laskutusohjelmia terveyspalveluihin, eli talousohjelmia. Ne palvelevat taloutta, mutta eivät aina toimintaa. Tulevatko arvot hiipien?

Martti Kulvik (LL, MBA)

Tutkimuspäällikkö, Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos Etla

Tutkijalääkäri, HYKS Neurologian klinikka

gsm 041 54 333 42; martti.kulvik@etla.fi