Kolme mielenkiintoista pääluentoa

Pääluennot ovat avoimia Lääkäripäivien kurssiosallistujille ja näyttelyvieraille.

Keskiviikko 13.1. klo 12.45–13.15, sali 101
Social Determinants of Health
Sir Michael Marmot

Sir Michael Marmot on maailmankuulu lääketieteen tutkija ja asiantuntija. Hän on syntynyt vuonna 1945 Lontoossa ja valmistunut lääkäriksi Sydneyssä, Australiassa. Hänen tutkimustyönsä painopiste on ollut sosiaalisten tekijöiden vaikutuksessa väestön terveyteen. Hän johtaa nykyisin University College Londonin Institute of Health Equity -yksikköä. Sir Michael on Maailman Lääkäriliiton presidentti 2015–2016. Hän sai aatelisarvon vuonna 2000.

Keskiviikkona 13.1. klo 9.30–11.30 on samaan aihepiiriin liittyvä kurssi 119 Social Determinants of Health – the Finnish experience. Yhteistyökumppanina Sir Michael Marmotin vierailun järjestäjänä on Paulon Säätiö, joka täyttää 50 vuotta vuonna 2016.

Tutustu Marmotin luennon materiaaliin.

Torstai 14.1. klo 12.45–13.15, sali 101
Pohjolan ja Suomi-yhtiön lääketieteen palkinnon saaja

Pohjolan ja Suomi-yhtiön rahastosta on myönnetty lääketieteen palkinto vuodesta 1981. Se on tunnustus suomalaiselle lääkärille merkittävästä kansallisesta tai kansainvälisestä elämäntyöstä. Palkinnon suuruus on 20 000 euroa. Tilaisuudessa jaetaan vuoden 2016 palkinto ja kuullaan palkinnonsaajan luento.

Aarno Karille Pohjolan ja Suomi-yhtiön lääketieteen palkinto.

Perjantai 15.1. klo 12.45–13.15, sali 101
Vuoropuhelu vanhusten hoidosta
kirjailija Minna Lindgren ja ylilääkäri Harriet Finne-Soveri

Minna Lindgren on toimittaja ja kirjailija, joka on toiminut mm. Yleisradion toimituspäällikkönä ja ohjelmistopäällikkönä. Vuodesta 2008 hän on ollut vapaa kirjoittaja.  Koulutukseltaan Minna Lindgren on filosofian maisteri ja musiikkitieteilijä. Minna Lindgren on kirjoittanut lukuisia artikkeleita kuolemisesta ja vanhusten hoidosta, sekä kolme romaania vanhuksista, Ehtoolehto-trilogian. Hänen teoksensa Ehtoolehdon pakolaiset on valittu vuoden 2015 Runeberg-kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi.

Harriet Finne-Soveri on geriatrian erikoislääkäri ja geriatrian dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on toiminut aiemmin mm. ylilääkärinä Helsingin sosiaalivirastossa, THL:n Ikäihmisten palvelut -yksikön päällikkönä sekä THL:n tutkimusprofessorina. Syyskuusta 2015 hän on toiminut Helsingin sosiaali- ja terveysviraston palvelualueiden ylilääkärinä. Perjantain pääluentona kuullaan Minna Lindgrenin ja Harriet Finne-Soverin vuoropuhelu vanhusten hoidon tilasta Suomessa nyt ja tulevaisuudessa.