HUOM: Tämä sivu kertoo vuoden 2013 tapahtumasta. Siirry uusimmalle sivulle »

Onko olemassa näyttöön perustuvia vaihtoehtohoitoja?

”Näyttöön perustuvan lääketieteen” (Evidence-Based Medicine) keskeisin vaatimus on se, että lääketieteellisten hoitojen pitäisi perustua satunnaistettuihin tutkimuksiin. Tämän ajattelun pohjalta hoidot voidaan jakaa kahteen ryhmään: sellaisiin, jotka perustuvat satunnaistettuihin tutkimuksiin (”näyttöön perustuvat hoidot”), ja sellaisiin, jotka eivät perustu satunnaistettuihin tutkimuksiin.

                      ”Vaihtoehtohoito” (Alternative Medicine) käsitteellä tarkoitetaan hoitoja, jotka ovat koululääketieteen ulkopuolella. Vaihtoehtohoidot on hyvin hajanainen ryhmä hoitoja, joiden ainoa yhdistävä tekijä on se, että niitä ei opeteta lääkärikoulussa.

                      Nämä kaksi määritelmää ovat erilaisia. Määritelmien pohjalta ei ole mitään estettä sille, että jotkin vaihtoehtohoidot voivat perustua näyttöön. Esityksessäni kuvaan kaksi esimerkkiä hoidoista, jotka luokitellaan vaihtoehtohoidoiksi, vaikka niiden tehokkuus on osoitettu useissa satunnaistetuissa plasebo-kontrolloiduissa tutkimuksissa. C-vitamiini puolittaa flunssan lukumäärän fyysisesti rasitetuilla henkilöillä. Lisäksi se lyhentää aikuisten flunssien kestoa 8 % ja lasten flunssien kestoa 13%. Sinkki-imeskelytabletit lyhentävät flunssan kestoa parhaimmillansa 42 %. Näiden esimerkkien pohjalta on selvä, että eräät vaihtoehtohoidot ovat näyttöön perustuvia.

                      Eräät suomalaiset lääkärit kutsuvat vaihtoehtohoitoja uskomushoidoiksi. ”Uskomushoito” on sanana epäonnistunut. Kaikki vaihtoehtohoidot eivät ole uskomuksia ja eräät koululääketieteen hoidot ovat uskomuksia. Näyttöön perustuva lääketiede syntyi kritiikkinä koululääketieteen sisäisiä uskomuksia kohtaan eikä vaihtoehtohoitoja kohtaan. ”Uskomushoito” on lisäksi halventava sana. Potilaslaki edellyttää, että potilaan vakaumuksia on kunnioitettava ja potilaan kulttuuri on otettava hänen hoidossaan ja kohtelussaan huomioon. Potilailla on oikeus omiin terveyttä koskeviin ajatuksiin samalla tavalla kuin heillä on oikeus omiin poliittisiin ja uskonnollisiin ajatuksiin. Potilaiden ajatuksia ei tule vähä 4tellä ”uskomuksina”. Englanninkielisen kulttuurin termi ”alternative medicine” on neutraali ja sen suomenkielinen käännös kuvaa koululääketieteen ulkopuolisten hoitojen kenttää ilman halveksintaa.

                      Suurin osa vaihtoehtohoidoista on tehottomia, mutta hoidon kuuluminen ryhmään vaihtoehtohoito ei automaattisesti tarkoita sitä, että hoito on tehotonta. Riippumatta siitä, onko vaihtoehtohoito tehotonta vai ei, lääkärintyössä pitää kunnioittaa potilaan oikeutta omiin ajatuksiin.

Lisätietoja:

Harri Hemilä, LT, dos.

Hjelt-instituutti, HY ja Lääkärikeskus Aava

harri.hemila@helsinki.fi    puh. 041 – 532 9987