Miten lääkäri voi omalla viestinnällään parantaa potilasturvallisuutta?

Sairastuminen saa meidät potilaina hätääntymään. Tällöin voimme olla erityisen herkkiä kuulemaan sitäkin, mitä ei sanota. Toisaalta voimme olla niin ahdistuneita, että emme edes kuule, mitä meille sanotaan. Miten siis viestiä lääkärinä niin, että yhteinen sävel löytyy? Hoidon turvallisuuden takaavat potilaan taito hoitaa itseään oikein ja hoitoa toteuttavan työryhmän taito toimia tavoitteellisesti eri tilanteissa. Lääkäri voi omalla viestinnällään edistää potilasturvallisuutta monin tavoin. Lääkärinkin kannattaa joskus pysähtyä pohtimaan omia vuorovaikutustilanteitaan. Tärkeitä kysymyksiä ovat: Miten voin lääkärinä olla varma, että ymmärrän potilaan viestit samoin kuin potilas ne tarkoittaa? Millaisia päätelmiä voin lääkärinä tehdä potilaan puheesta? Miten lääkärinä varmistan, että potilas noudattaa antamaani ohjetta? Miten voin parantaa yhteisymmärrystä omassa tiimissäni tai työryhmässäni?

Ihmisten välinen viestintä on yllättävän monimutkaista ja monitulkintaista. Lääkäri kohtaa työssään laajan kirjon erilaisia viestintätilanteita ja asiakaskohtaamisia. Potilastilanteet vaihtelevat äkillisistä, potilaan henkeä uhkaavista tilanteista erilaisiin toimenpiteisiin ja sairauksien hoidon ohjauksiin. Äkkiseltään tulee mieleen vaatimus super- tai ihmemiehestä tai – naisesta, joka muuntautuu kulloisenkin potilaan maailmaan sopivaksi. Avainsana on kuitenkin neuvottelu. Ymmärrys on aina vuorovaikutuksessa neuvoteltava, sopimuksen varainen asia. Siitä täytyy huolehtia ja sitä voidaan vuorovaikutuksen keinoin edistää. Konkreettisesti ymmärrettävyyttä voi tuottaa ja tukea esimerkiksi tarkistamalla potilaalta itseltään: Miltä tällainen suunnitelma sinusta kuulostaa? Onko se omassa arjessasi toteutettavissa? Mitä ajattelet hoidosta/lääkkeestä, jota sinulle ehdotin? Mietityttääkö sinua siinä jokin? Miten lääke on sinua auttanut? Ymmärrettävyyttä voi parantaa myös erilaisin kuvin, piirroksin, näyttämällä ja koskettamalla.

Potilaan hoitoon sitoutumista pidetään joko itsestään selvyytenä, tai sitä pyritään vahvistamaan kehottamalla potilasta toimimaan tietyllä tavalla, esimerkiksi syömään terveellisesti, liikkumaan tai käyttämään tiettyä lääkettä. Varsin usein lääkäri huomaa, että potilas alkaakin vastustaa ja puolustaa nykyistä toimintatapaansa. Tämä onkin tyypillinen viestinnällinen vastareaktio kehottamiselle. Ja silloinhan lääkärillä on omasta mielestään edessä hankala, motivoitumaton potilas. Mikäli lääkäri malttaisi hetken kuunnella potilaan omia näkemyksiä ja arvioita arjestaan, hänelle avautuisi mahdollisuus tukea potilaan omaa kyvykkyyttä itsensä hoitamisessa. Ja joka tutkimustenkin mukaan johtaa vaikuttavaan hoitotulokseen.

Potilasviestinnän lisäksi ammattiryhmien yhteistyön toimivuus on myös haaste potilasturvallisuudelle. Hoitoympäristöissä henkilöstö vaihtuu, hoitomenetelmät ovat monimutkaistuneet, työntekijät ovat pitkälle erikoistuneita ja potilaita opetetaan suoriutumaan monenlaisista hoitotoimenpiteistä kotonaan. Yhä enemmän tarvitaan usean eri ammattilaisen yhteistyössä toteuttamia toimintamalleja. Turvallisuuskysymykset kiinnittyvät ajantasaiseen tietoon, tiedottamisen ja yhteydenpidon vakiintuneisiin, vakioituihin käytäntöihin sekä vaaratilanteiden ehkäisyyn ja työprosessien yhteiseen ymmärrykseen. Miten lääkärinä voi välttyä eri ammattien rajapinnoilla tapahtuvien kohtaamisten konflikteilta, jotka voivat vaarantaa potilaan hoidon? Tärkeätä on puheeksi ottamisen taito. Epäselvyydet ja yhteiset pelisäännöt on puhuttava auki. Siihen, miten se tapahtuu, ei ole yksiselitteistä vastausta. Ryhmän jäsenenä lääkärin kannattaa harjoituttaa herkkyyttään havaita oman ja muiden ammattien käsitteellistämisen eroja. Millaisia sanoja itse käytän puheessani? Miten ryhmässäni keskustellaan esimerkiksi virheistä, haittatapahtumista, vastuista ja sopimuksista? Lisäksi olisi tärkeätä avata omaa ajatteluaan niin, että muiden ammattien edustajat voivat sitä ymmärtää. Usein tämä tarkoittaa miettimistä, miten ilmaisisin asioita muulla tavoin kuin käyttämällä itselle tuttua, oman ammattiryhmän erityiskäsitteistöä. Tämä luonnollisesti edellyttää herkkää korvaa ja kenties asioiden sanoittamista toisin kuin aikaisemmin.

Lisätietoja aiheesta:

Kettunen Tarja TtT, Professori

Terveyden edistämisen tutkimuskeskus/ Terveystieteiden laitos PL 35

40014 Jyväskylän yliopisto ja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Perusterveydenhuollon yksikkö

p. +358503198012, tarja.h.kettunen@jyu.fi