Lääkärin ristiriitainen tilanne: hoitaako vai ilmiantaa?

Valtiovalta on ilmoitusvelvollisuuksista säätäessään kohdellut lääkäriä kuin parannuksen tarpeessa olevana epäluotettavana nuorukaisena. Lääkärin työhön puuttuminen on ymmärrettävää säänneltäessä kansalaisiin kohdistuvaa hoidon aikaista pakkoa, mutta kyseenalaista puututtaessa kansalaisten oikeuksiin.

Ilmoitusvelvollisuus on ristiriidassa lääkärin moraalisen, valassa vannottavan vaitiolovelvollisuuden kanssa: ”pidän salassa luottamukselliset tiedot, jotka minulle on potilaita hoitaessani uskottu.”

Ilmoitusvelvollisuuden moraalinen perustelu on vankempaa tilanteissa, joissa jokin laissa säädetty vakava rikos on jo tehty. Sen sijaan tapahtumien ennalta ehkäisemisissä joudutaan varsin kaltevalle pinnalle. Heikon tiedon valossa ei tule ennakoida harvinaisia tapahtumia. Velvollisuuden vaikutuksista verrattuna ilmoitusoikeuteen tiedetään aivan liian vähän, jotta kattavampi puuttuminen olisi suppeampaa perusteltua.

Esimerkiksi ajatus lääkärin vastaanotolle tulevasta päihdeongelmaisesta persoonallisuushäiriöpotilaasta, joka ammuskelisi lähimmäisiään, mikäli lääkäri ei ilmoita aseenkantoluvasta, on mahdollinen ja johdonmukainen tarina. Mutta oleellista on ymmärtää, että tarina on erinomaisen epätodennäköinen. Kun väittämä koostuu erisuuruisia todennäköisyyksiä omaavista osista, käy kokonaisuuden todennäköisyys jatkuvasti pienemmäksi, kunnes edellä mainitussa tapauksissa se käytännössä haihtuu olemattomiin.

Eettisessä tarkastelussa ongelmalliseksi muodostuu myös se, että ilmoitusvelvollisuuden väitetty etu ei ole yhteismitallinen siitä koituviin haittoihin nähden. Velvollisuuden piiriin kuuluu etenkin aseenkantoluvan ja palvelukelpoisuuden osalta huomattavasti suurempi joukko väestöä kuin teoriassakaan olisi väkivaltatekojen tekijöitä. Moni psykiatrisista häiriöistä kärsivä leimautuu tarpeettomasti ja samalla epäsuorasti lainsäätäjä ilmaisee epäluottamusta heitä kohtaan.

Vaitiolovelvollisuuden kaventamisella voi olla haitallisia seuraamuksia avun hakemiselle ja luottamuksellisen hoitosuhteen muodostumiselle. Samaan aikaan on kuitenkin pyritty edistämään varhaista puuttumista ja aikaistamaan hoitoa. Lääkärillä on jatkossa rajattu laissa määritelty vahva vaitiolovelvollisuus, mutta ehdoton vaitiolo kuuluu enää papeille.

Lisätietoja:

Jyrki Korkeila

Psykiatrian professori, Turun Yliopisto

GSM: 040 5514249

Email: jyrkor@utu.fi